Kuukausi takana, kaksi edessä

Näinkin innokas kirjoitteli meillä täällä hei!

Nyt on takana kuukausi Muutos100 ja aikalailla kuukausi myös alkupunnituksesta ja kaikesta muustakin. Ihan ensiksi on pakko kertoa, että on ihan hirveä stressi opinnäytetyöstä, tuntuu että oon ihan jumahtanut sen kanssa ja se jos mikä on huono homma. Yritän vedota siihen, etten saa kirjastolta haluamiani kirjoja, mutta aina voisi käyttää jotakin toisia lähteitä joten.. ei hyvä.

Muutos100 on alkanut ihan kivasti. Saatiin erilaisia vaihtoehtoja aamu-,väli- ja iltapaloiksi sekä lounaiksi ja päivällisiksi. Niiden lisäksi on tietty saanut sitten koostaa myös omia ruokia, jos siltä on tuntunut. Ei siis mitään valmista runkoa, jossa ruoat punnitaan, vaan sen opettelua että oppisi kuuntelemaan itseään ja omaa oloaan. Sen lisäksi sain treeniohjelmat ja viikkoaikataulut treeneille. Niistä en oo kyllä saanut pidettyä kiinni, koska joko ei ole ollut aikaa tai rehellisesti aina jaksamista. Oon yrittänyt päästä salille kaksi kertaa viikossa ja siihen sitten joitakin lenkkejä päälle.

Olin nyt helmikuun viimeiseen päivään asti juomatta ja herkuttelematta eli almost koko helmikuun. Viime viikonloppu oltiin Merikarvialla ystävien kanssa ja päätin jo etukäteen, että sitten löysään enkä stressaa syömistä / juomista yhtään. Ja tulikin kyllä herkuteltua! Oli loppujen lopuksi ihan oksettava olo kun piti lapata herkkuja kaksin käsin, ei siis kohtuutta vielä siinä.. Mutta oon kuitenkin ylpeä että onnistuin pysymään siihen asti lujana makean suhteen! Nyt ajattelin taas jatkaa maaliskuun niin, että herkuttelen maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, kun on J:n synttärit. Toisaalta tekisi mieli pitää viikossa yksi karkkipv, mutta tiedän kuinka helposti se venyisi pe-su pituiseksi koko viikonlopun herkutteluksi. Ja 3/7 päivää viikossa on pikkuisen liikaa herkuttelua yhdelle ihmiselle. Lisäksi taas tuon herkkuviikonlopun jälkeen oli niiiiiin turvonnut ja pöhöttynyt olo. Maha oli kilometrin pitkällä ja aivan toimimaton monen monta päivää. Vasta nyt alkaa oikeastaan taas normalisoitumaan. Sitä aina miettii onko se tosiaan sen arvoista. Tuntuu että mun toisessa vaakakupissa on siedettävä kesäkunto ja toisessa mun heikkous irtokarkit. Miksei, voi miksei voi saada molempia.

Kuukauden aikana paino tippui n. 2 kg jos meidän vaakaa on uskominen, en meinaan luota siihen kovin paljoa. Nyt on taas 2 viikon vaakatauko, etten ahdistu turhasta lisää. Senttejä on myös kadonnut, että kyllä tässä jotakin positiivista on tapahtunut! Välillä on silti tosi vaikeita ja väsyneitä päiviä. Tekisi koko ajan mieli napostella, ihan mitä vaan. Sellaisina päivinä napsin purkkaa ihan koko ajan! Tai vaikka imeskeltäviä monivitamiinitabletteja! Tosi tervettä, heh. Välillä taas treenaaminen maistuu puulta, mutta kyllä treenin jälkeen aina on voittajafiilis. Toisaalta mulla on myös tosi hyviä päiviä, jolloin kaikki on ihanaa. Pitäisi löytää joku tasapaino näiden kahden välille, niin olisi hyvä.

Kaiken kaikkiaan on sellainen "you got to trust the process" -olo. Tiedän, etten lihonut päivässä enkä myöskään laihdu päivässä. Samoin kuin yhden viikonlopun herkuttelut ei mua lihota takaisin. Pienillä askelilla eteenpäin ja vielä lopuksi kuvapläjäys :) Tarpeeksi sekavaa kun ei vielä ollut.

Aamupalaa töissä ja vitamiinit kohdilleen

Selkeästi hyvä fiilis aamulenkin jälkeen

Foodlover<3 Jauhelihaa, qvinoaa ja kasviksia <3

Kotitreenin testausta

Bananapancakes!! <3

Pizzaperjantai ja lounaaksi lohisalaattia

Terveellisemmät leffaeväät. Teki niin pirun tiukkaa katsoa muiden irttareiden syömistä! :(

Lovely morning <3

Herkkuja mulle! Lucumaa, mulpereita ja inkamarjoja

Pienen pieni murto-osa herkkuja

 

Friends <3

Tsemppiä mulle seuraavaan kuukauteen!

Maasta se pien..suurikin ponnistaa

2015.

Taas yksi uusi vuosi, jolloin pitäisi olla uudet päämäärät ja suuntaviivat kunnossa tai auttaisi, kun olisi edes kyltit viitoittamassa tietä minne päin ollaan menossa. Ettei taas rysäytetä päin ensimmäistä aitaa ja sen jälkeisiä pusikoita. Epäonnistuta ja luovuteta, kun se auto pitääkin nyt viedä romuttamolle, eihän siitä enää mihinkään ole. Ja korttikin hyllylle, kun eihän sitä osata käyttää. Siinä sitä sitten istutaan siellä puskassa eikä enää uskalleta nousta tai yrittää uudelleen.

Mutta ei tällä kertaa.

Tänä vuonna aion yrittää viitoittaa tieni paremmin. Ensimmäiset lepopaikat matkan varrella on asetettu kevääseen, kun opinnäytetyön pitäisi olla valmis. Sen kanssa ollaan tosin vielä alkumetreillä ja vasta tapaillaan liikkeelle lähtöä. Toimeksiantaja löytyy, aihekin on mutta motivaatio puuttuu repsikan paikalta. Jos sattuu tulemaan vastaan, niin opastatko sen luokseni.

Sen lisäksi, että mutkittelevaan matkaan kuuluu iso ja vaativa projekti työn ohessa toteutettavaksi liian tiukalla aikataululla, niin ajattelin kääntää elämässäni taas uuden vaihteen silmään liikunnan suhteen. Se on taas harmittavasti jäänyt lojumaan sinne romukoppaan, minne sen ennen joulua hylkäsin. Ja kahden kuukauden jälkeen sen kyllä huomaa, ulkoisesti ja sisäisesti.

Sunnuntaina alkaa elämäntaparemontti; Muutos100. 100 päivää "tiukempaa" elämää ja toivottavasti sen myötä puhdikkaampaa opiskelua. 100 päivää aikaa muuttaa elämänsä suuntaa. Motivoitumisen tueksi ajattelin kauhistuttaa itseäni sunnuntaina kehonkoostumusmittauksella. En ole koskaan käynyt sellaisessa. Suoraan sanottuna hirvittää ajatellakin siitä saatavia tuloksia, mutta ainakin niiden perusteella tulee näkemään, tapahtuuko muutosta ja jos tapahtuu, niin mihin suuntaa.

Pinnallinen tavoitteeni ennen kesää on siis taas se perinteinen: laihtua ja näyttää siltä, että kehtaa mennä rannalle. Otin itse asiassa aloituskuvat bikineissä hetki sitten, eikä ollut mikään ihastuttava näky. Mutta tällä kertaa jokin muukin on toisin, sillä ensisijaiset tavoitteeni ovatkin tällä hetkellä seuraavanlaiset:

1. Nukkua vähintään 7 tuntia yössä (toteutunut tällä viikolla kerran).

2. Ulkoilla / liikkua enemmän, sillä istumatyö on uskomattoman kuluttavaa (otan itseäni niskasta kiinni ensi viikolla). Tämä tavoite juontaa juurensa myös siihen, että haluan tarjota Miisulle mahdollisimman hyvät oltavat. Sekin kun möllöttää täällä päivät yksin.

3. Karsia sokeri ja valkoiset jauhot pois ruokavaliosta. Tämä perustuu siihen, että olen ihan toivottomassa sokerikoukussa, suoraan sanottuna addikti ja se inhottaa.

4. Muodostaa terveellinen, ongelmaton suhde ruokaan. 

5. Jaksaa paremmin ja sitä kautta kiukutella vähemmän (ja saada opinnäytetyö tehtyä. )

Tällaisilla ajatuksilla olen siis lähdössä projektiin mukaan. Ajattelin, että blogin pitäminen ja asian "julkiseksi" tuominen motivoisivat ja pitäisivät ainakin itseni mukana toivottavasti syntyvissä tuloksissa. Aloitustietoja päivittelen sunnuntaina inbody-mittauksen jälkeen, JAIKS!

Eli se on GOOD BYE partyanimal and WELCOME new me.

Ps. En tod. näytä enää tuolta, kuin tasan kuukausi sitten.

xxx
Tanja

Ehkä lämpö viipyykin vielä hetken

Aurinko on taas täällä ja sen myötä myös mieliala on korkeammalla kuin viikko sitten. Viime viikolla kävin kolmesti salilla ja kerran treenasin kotona, aamulenkkejä taisin tehdä 3-4 (en oikein muista kun en kirjannut niitä mihinkään ylös). Syömiset meni mallikkaasti aina viikonloppuun saakka, jolloin iski jälleen kerran kisaväsymys tai jotakin sinne päin.

Viikolla ei sinänsä tapahtunut mitään ihmeempiä. Kolmena päivänä koulua ja neljänä töitä, aika perus viikko-ohjelma tällä hetkellä. Lisäksi mulla alkoi yksi verkkokurssi tänään, joten se sitten vielä tuohon päälle. Mulla on nyt tänä keskiviikkona työhaastattelu Handelsbankeniin, liittyen työssäoppimiseen. Toivoisin niin että saisin suoritettua mun to- jakson tammikuusta alkaen, puuttuu ainoastaan paikka! Ja sekös tässä stressaa. Enkä oo ollut työhaastattelussa aikoihin. Mulla ei oo mitään käsitystä mitä ne voi multa kysyä. Oon kyllä lukenut taloushallintoa ja rahoitusta, mutta osaanko oikeasti jos ne päättää kysyä jotain siihen liittyen. Ja sitten ne "kerro hyviä puoliasi, miksi olisit hyvä, miksi meidän pitäisi palkata sinut...." -kysymykset, suomalaiseen tapaan en osaa kehua itseäni yhtään! Eikä varmaan hirveästi vakuuta jos sanon "en mä oikein tiedä.. En mä varmaan olisikaan.." :D Kaikista eniten siinä haastattelussa mua kuitenkin pelottaa, jos ne päättää kysyä jotakin ruotsiksi. Se olisi totaalinen jäätyminen!! Tää on meinaan ihan mahdollista, koska se konttori on sellaisella alueella että siellä puhutaan paljon ruotsia..

No, mutta tsemppiä mulle siihen!!

Viikonloppuna olin perjantai-illan ja lauantaiaamun töissä. Asiakkaina oli tällä kertaa lähinnä lapsia (=koulukuvat tulossa) mutta sekin on ihan kivaa vaihtelua (: Perjantain vuoron takia multa jäi Vain elämää -jakso näkemättä ja sitten lauantaiaamuna kun menin töihin, laitoin Radio Suomipopin päälle ja aloin työskentelemään niin eiköhän ne h*tto vie soita niitä vain elämää jakson biisejä, joita en siis ollut vielä kuullut!!! Ärrin murrin purrin suuttumus ja kanavan vaihtaminen heti kun vaan pystyin. Mun mielestä tuollainen pitäisi kieltää :D Sunnuntaina sitten katsoin jakson uusintana, muttei se enää ollut niin kivaa.

Launtaina J lähti kalaan isänsä ja kaverinsa I:n kanssa ja ne otti myös Mimpulan mukaan. Se viihtyy veneessä ihan hyvin, ja tykkää varsinkin sitten kun saa juosta vapaana saaressa. Kaloja se taisi nyt nähdä ensi kertaa muttei kuulemma ollut oikein reagoinut niihin mitenkään.

Kun pääsin itse töistä lauantaina niin tulin siis autioon kotiin ja jäin odottelemaan mun ja J:n kaveripariskuntaa, joka sitten iltapäivästä saapuikin mua ilahduttamaan. J ja I tuli sitten joskus 20-21 aikoihin vielä meidän seuraan. Ilta meni mukavasti, tehtiin ihan ylihyvää italialaista pizzaa, joka tosiaankin erosi siitä mitä yleensä ite teen ja vaan hengailtiin. Juotiin muutamat lasilliset skumppaa, syötiin hyvin ja kuunneltiin ysärihittejä ja biisejä mitkä liitettiin meidän nuoruuteen. Kummallista kyllä meillä naisilla oli vähän eri mielipiteet esimerkiksi @junkmailin hyvyydestä kuin miehillä :D

Sunnuntaina sitten meillä oli J:n kanssa pitkästä aikaa ihan vaan aikaa olla. Tehtiin ihanaa pulled chicken kastiketta (jota J btw teki mulle myös silloin kun se kosi <3), käytiin ostoksilla ja vaan löllöiltiin. Quality time with family <3

Mutta joo, tuli siis herkuteltua sekä lauantaina että sunnuntaina. En jotenkin pystynyt lopettamaan vain lauantaihin, yhdistän sunnuntain sohvalla makoilut ja kuivahedelmät liian helposti toisiinsa. Noh..ehkä ensi viikolla onnistuu paremmin :P

Vielä vähän kuvia, lähinnä viikonlopulta (: Täytyy tuosta viimeisestä kuvasta mainita vielä sen verran, että oon nyt yrittänyt testailla näitä terveellisempiä leivonnaisia. Viime viikolla tein mutakakkua, joka oli taivaallista ja tällä viikolla testasin proteiiniomenapiirakkaa ja oh my god! Se maistui ihan oikealta omenapiirakalta, olisin voinut syödä sen kokonaan yhdeltä istumalta! Omenapiirakka on tehty Kaisan ohjeella blogista The Good Morning, kannattaa testata, aivan sairaan hyvää. Nom nom nom.

Noiden leivonnaisten ongelma mulle tällä hetkellä on se, että kun oon nyt yrittänyt syödä tuon SD:n rungon mukaisesti + herkkupäivä niin en voi lisätä viikoilla mitään ylimääräistä! Eli mulla on nyt jääkaapissa puolikas omenapiirakka jolle en tiedä mitä teen.. Ajattelin että kokeilisin muutaman viikon päästä syödä paleo ruokavalion mukaisesti. En vaan tiedä mitä teen ilman maitorahkaa, koska syön sitä 2-3 prk päivässä. Haluaisin meinaan kokeilla miltä toi ruokavalio tuntuu kun kaikki hypettää sitä tällä hetkellä. Lisäksi haluaisin syödä vapaammin. Siis esimerkiksi just niin, että voisin syödä palan omppupiirakkaa välipalaksi jos siltä tuntuisi. Mutta viimeksi se johti tähän tilanteeseen (=plus sata miljoonaa kiloa) niin en tiedä onnistuisinko nytkään syömään ilman ohjeita. Voihan vaikea elämä!

Laivakoira Miisu ja pelastusliivit <3

Syntisen hyviä irttareita joita kyllä tulikin syötyä..

Ylihyvää pizzaa! <3

Family <3

Myöskin ylihyvää proteiiniomppupiirakkaa made by me!

P.S Ihan meinasin unohtaa, katsoin painon sunnuntai-aamuna eli sen jälkeen kun olin syönyt mitä sattuu ja juonut skumppaa niin paino -0,2 kg viime viikosta.

Palaillaan
x

Vanhojen kaivelua + negatiivinen minäkuva = tunnustuksia

Sateinen tervehdys harmaasta Espoosta!
Nyt se sade sitten alkoi, eikä loppua näy jos on säätiedotuksia uskominen.

First things first; viime viikko näytti suunnilleen tältä:

Ma: aamulenkki + sali
Ti: aamulenkki + sali
Ke: sali
To: lepo
Pe:lepo
La: sali
Su: aamulenkki + herkkuja herkkuja

Ja sunnuntaiaamuna kun katsoin painon niin -0,5 kg alaspäin. Saavutin siis mun ensimmäisen välitavoitteen ja saan palkita itseäni siitä. Oon nyt yrittänyt keksiä jotakin muita palkitsemistapoja/juhlimistapoja kuin ruoka. Esimerkiksi nyt päätin, että saan ostaa itselleni jotakin mukavaa, vaikka rahatilanne onkin kohta pakkasen puolella. Kerroin sunnuntaina myös J:lle, että painoa on tippunut vaikka eipä sitä ulospäin vielä ainakaan kukaan huomaa. Pikku hiljaa edelleen.

Toivon että seuraavat viikot menisi äkkiä.. Ei oo mitään kivaa näköpiirissä, ainoastaan päivät koulussa puurtamista inhottavien projektien kanssa, illat töiden parissa ja kuntoilua aina kun vaan aikaa löytyy. Ensimmäinen kiva juttu tulee lokakuun puolessa välissä kun lähdetään käymässä J:n kanssa Tallinnassa, ihan vaan päiväristeily, mutta kuitenkin (: Ja seuraava juttu, mitä oikeasti odotan ihan into piukeena on marraskuun ensimmäinen viikonloppu, kun lähdetään viettämään romanttista hotelliviikonloppua (tai puolikasta sellaista) Tampereelle <3

No, sitten se toinen juttu. Löysin (tai pikemminkin aloin selata) mun vanhan päiväkirjan, joka alkaa jostain kohti vuotta 2009 eli viisi vuotta sitten. Selasin mun merkintöjä aina viime vuoteen saakka ja hämmästyin taas kerran. Koko sen ajan kun oon kirjoittanut merkintöjä siihen pieneen violettiin kirjaan oon yrittänyt pudottaa painoa tai ainakin ollut murheissani siitä, miksi oon niin saamaton etten pudota painoa.

Paino on mulle jokin kompleksi. On aina ollut. Muistan jo ylä-asteelta kaikki ne sanat mitä oon kuullut (vahingossa tai tahallisesti) liittyen tai edes viitaten mun painoon. Jossain vaiheessa kirjoitin jopa kaikki huomautukset ("voisit vähän tiputtaa painoa" "läski" yms.) lapulle ja laminoin sen. Seriously. Sitten tuijotin sitä laminoitua, punakynäistä tekstiä täynnä olevaa lappua itse inhon vallassa. Usein ja toistuvasti. Tein iltaisin suunnitelmia kuinka monta kertaa viikossa alan liikkua, kuinka paljon (=vähän) aion syödä ja mitä kiellän itseltäni kokonaan. Sitten tuli aina seuraava aamu. Hetken saatoin mennä sillä linjalla että vihkossa lukee ainoastaan "aamupala: vettä ja puuroa xx kcal, päivällä: omena xx kcal, illalla pullaa :((( vitun läski". Totta puhuakseni jonkinlainen itsensä ja peilikuvansa inhoaminen alkoi jo silloin. En oo varma, mutta luulen että se laminoitu lappu on jossakin edelleen.

Kyllä mä välillä tietty onnistuinkin pudottamaan painoa. Kävin lenkillä koirien kanssa, söin koulussa
pelkkää näkkäriä ja väitin ettei ole nälkä. Kotona väitin, että oon syönyt koulussa. Kaikki kuitenkin aina romahti jossain vaiheessa ja söin taas mitä mieli teki, eihän kroppa kestä tuollaista kituuttamista. Sitten tulikin se teini-iän kasvupyrähdys ja kaiken lisäksi muutto uudelle paikkakunnalle. Kasvupyrähdyksen ja sen hetken karkkilakon seurauksena laihduin omasta mielestäni tosi kivan näköiseksi ja uudelle paikkakunnalle muutto vielä boostasi sitä, että halusin ylläpitää sen, mitä oon "saavuttanut" (=saanut tekemättä mitään).

Mun paino on aina jojoillut 60 kg molemmilla puolin ja välillä oon kytännyt vaakaa kuin haukka. Oon saattanut katsoa sitä illalla, todeta että paino on noussut 100 gr aamusta ja päättänyt sen takia jättää syömättä iltapalan sinä päivänä tai aamupalan seuraavana päivänä. Ihan kuin tuollaiset heittelyt oikeasti vaikuttaisivat siihen, mitä oikeasti painaa. Saatoin lukioaikana lenkkeillä päivässä 20 km. Piiskasin itseäni menemään kuuntelemalla kappaletta, jonka sanat koostuvat aikalailla lihavan ihmisen haukkumisesta, kun en olisi jaksanut enää, kuuntelin kappaleen uudelleen. Lenkkeilyn lisäksi saatoin samana päivänä käydä salilla ja jumpata kotona. Jos olin päivän tekemättä mitään tai söin vähänkin jotakin minkä koin "vääräksi", tunsin paisuvani suunnattomasti. Tänä aikana kehitin itselleni uuden ongelman, josta en ainakaan vielä pysty puhumaan, koska se ongelma on edelleen olemassa ja osa minua, toisin kuin nämä edellä mainitut asiat, jotka kuuluvat selkeästi menneisyyteen ja joita pystyn käsittelemään.

Olen siis aina mennyt negatiivisen kautta. Haukkunut itseäni. Ottanut muiden huomautukset syvälle itseeni. Viime vuoden marraskuu satuttaa edelleen, vaikka tiedä että syy on ihan päätön; tulkitsin silloin J:n sanat minulle niin, että olen liian isokokoinen. Itkin monta päivää. Muistan myös kaikki äitini, varmasti tahattomaksi tarkoitetut huomautukset nousseesta painostani.

Nyt olen taas yrittänyt opetella syömään oikein. Opetella syömään oikeaa ruokaa, tarpeeksi paljon mutta ei liikaa. Olen koittanut mennä ilon kautta ja olla katselematta jokaista muhkuraa, joka vartalostani löytyy. En koe oikeasti rakastavani itseäni, jos kehonkuvani on näin negatiivinen. Teen päivittäin työtä itseni kanssa ja tiedän, että jossain vaiheessa se palkitsee. On vain häkellyttävää huomata, kuinka paino -ja ulkonäkökeskeinen koko nuoruuteni on ollut. Ihan huomaamattani..Tähänkö nyky-yhteiskunta ja ulkonäköpaineet ajavat nykyihmiset? Häiriintyneisiin syömiskäyttäytymisiin? Kieroutuneisiin omakuviin?

-Tanja

Simple life?

Heipsansaa ja aurinkoista syysaamua!

Ihanaa kuinka "aamulenkillä"  vielä tarkesi ihan t-paidassa, auringossa on varmasti 20 astetta lämmintä <3 Tällaiset syyskelit voisi jatkua vielä pitkään, lämpimiä päiviä, ihania värejä, mutta kuitenkin iltaisin niin hämyisää, että voi polttaa kynttilöitä ja tunnelmoida. <3

Olin eilen (siis sununtaina) vähän malttamaton ja otin painon / mitat jo silloin enkä odottanut tähän aamuun. Olin meinaan  koko viikonlopun Miisun kanssa kaksisteen kotona, niin eilinen oli oikeastaan vaan J:n kotiin odottelua. Anyhow, paino oli tällä kertaa -0,9 kg laskusuuntainen! Jippii!
Oon iloinen siitä, että paino laskee, mutta samalla kauhuissani siitä kuinka iso olen. Mutta kuten sanottua, ei se ole viikossa tullut eikä se todellakaan viikossa lähde. Täytyy vaan iloita siitä, että suunta on oikea ja yrittää löytää tasapaino ajatusten kanssa. Mielihän se tässä meinaan mun pahin vihollinen on!

Viime viikolla kävin kolmesti salilla, vaikka täytyykin myöntää että ne treenit oli sellaisia puolen tunnin sessioita. Tuntuu edelleen vähän tahmealta ja opettelemiselta, mikä tietenkin on aika luonnollista. Lisäksi tein yhden sovelletun treenin kotona ja kolme kunnollista aamulenkkiä. Tai niin kunnollista kuin ne haistelemaaan ja moikkailemaan pysähtyvän koiran kanssa voi olla :D

Ruoissa oon ollut aika jämpti. Ruokavälit on aina välillä päässyt joko venähtämään tai jääneet liian lyhyiksi, mutta oon syönyt (melkein) vaan kunnollista ruokaa. Lisäksi oon välillä sortunut "naposteluun" eli ottanut ylimääräisiä paloja proteiinipatukoista tms. LISÄKSI sorruin TAAS perjantaina syömään HERKKUJA! Okei joo sovittiin et voi olla yksi herkkupäivä, mutta silti tuli hirveä morkkis. Kävin perjantaina ennen salille menoa (eikä ois huvittanu sit yhtään mennä!) hakemaan Punnitse&Säästä liikkeestä (mikä on mulle sellainenkin synninpesä) noin 500 g kuivahedelmiä, lakritseja ja suklaapäällysteisiä irtoherkkuja ja söin ne kaikki illan aikana :<

Mulla on joku päänsisälle jumittunut ajatus siitä, että "viikonloppuna saa herkutella" eli kun perjantai saapuu mun aivot suorastaan huutaa jotakin makeaa. Mutta täähän on vaan itseään huijaamista, c'moon viikonloppu kestää 3/7 päivää viikosta eli ei todellakaan voi herkutella viikonloppuna. En tiedä millä kitkisin tuon ajatuksen pois. Tiedän, että se on opittu tapa ja siitä pitäisi opetella pois, mutta miten? Ja sitten vielä kun haluan tai luulen haluavani makeaa, niin alan kiukutella jos en saa sitä. Ihan kuin lapset, heh :D Ja hauskintahan tässä nyt on tosiaan se, että sit kun oon syönyt sen hyvän, niin luultavasti mulla on paha mieli. Life isn't that simple, right?

Noo, joka tapauksessa muuten viikonloppukin oli ihan ok. Lähinnä tein kouluhommia, töitä ja siivoilin. Launtai varsinkin oli hyvä päivä, ensin töissä ihania asiakkaita ja sitten vielä ystävä tuli kylään. Tajusin taas, miten onnellinen mä oikeastaan olenkaan, kuinka paljon mä pidän työstäni ja kuinka tärkeitä ystävät on. Kun vaan saisi pidettyä mielessä, että mä olen terve, mulla on läheisiä ihmisiä, jotka välittää musta; kaikki on hyvin.

Muistetaan kaikki olla kiitollisia <3

-Tanja

Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen viikko meni suhteellisen kivuttomasti! En nyt voi treenien osalta sanoa niin, mutta syömisten. Treenasin maanantaina ja tiistaina, samoina päivinä tein myös kunnon aamulenkit. Eli ei kauhean vahva suoritus, mutta alku kuitenkin. Syömisten suhteen arkipäivät meni hyvin, sitten viikonlopuksi lähdettiin Tampereelle mun veljen luokse. Lauantai menikin sitten loppupäivästä (light)siiderin juomiseen ja punnitse&säästä herkkujen syöntiin. Sovittiin siis J:n kanssa, että pidetään viikossa _yksi_ herkkupäivä, jos siltä tuntuu. Noooh.. sunnuntainakin sitten syötiin pähkinöitä BB:n varjolla. Mutta tällä hetkellä en ainakaan tunne huonoa omaa tuntoa siitä.

Oon nyt huomannut, ettei se kieltäytyminen taas olekaan niin vaikeaa, kun vaan syö muuten tarpeeksi. En siis joka päivä tarvikkaan sitä karkkipussia. Muutenkin luulen, että oon vaan tottunut napostelemaan. Toisinaan huomasin, että söin niitä hemmetin karkkikatu irttareita, vaikkei mun oikeasti tehnyt edes mieli. Noh, en silti voi sanoa ettenkö välillä haluaisi syödä niitä, haluaisin, myönnetään!

Otin tuossa myös mittanauha kaverini taas esille ja järkytin itseäni ihan kunnolla. Voiko nuo mitan luvut pitää paikkansa. Mutta ei se valehtele. Karu totuus iski taas päin. Mutta en lannistu. Ja ensimmäisen viikon saldo -1,5 kg :o Varmasti aika paljon nesteitä, mutta jippii! (:

Sovin myös itselleni välitavoitteita joilloin saan palkita itseäni, muulla kuin ruoalla. Eli uusilla tavaroilla, hoidoilla, hemmottelulla jne (: Kirjasin myös, miksi haluan tehdä tätä, miksi en halua jatkaa kuten aikaisemmin ja mitä haluan saavuttaa.

Näillä mennään, palaillaan!

Grosstatzes Ruusunen ~ Miisu

Me oltiin J:n kanssa puhuttu jo jonkin aikaa koiran hankkimisesta viime vuonna ja varmaan teoreettisena vaihtoehtona jo aikaisemmin. Mä oon itse tottunut kotona siihen, että meillä on aina ollut koiria. Päänvaivaa meille aiheutti sopivan rodun valinta. Piti ottaa huomioon, ettei meidän kerrostalokaksioon mahtuisi mitään älyttömän suurta koiraa, ja J taas halusi koiran olevan isompi kuin kissa ja näyttävän koiralta (kun mulle taas olisi käynyt miniversioitkin). Joten, alettiin tutustumaan keskikokoisiin rotuihin ja yhtenä päivänä ehdotin J:lle Staffordshirenbullterrieriä. Koiraa, joka näyttää julman lihaksikkaalta taistelukoirahistoriansa takia, mutta on mitä sydämellisin perhekoira. Rotu oli minulle itselleni tuttu jo entuudestaan ja miellytti myös J:tä.

Tämän jälkeen asia jäi taas hautumaan, kunnes syksyllä otimme sen uudestaan esille ja aloimme selata kasvattajien pentusivuja. Kävi ilmi, ettei pentua ollutkaan aivan helppo saada, sillä rotu ei ole Suomessa vielä kovinkaan yleinen (vrt. chihuahua tms.). Yhtenä päivänä vastaan kuitenkin tuli ilmoitus kolmesta vapaasti narttupennusta. Laitoin kasvattajalle viestiä, pyysin kuvia ja sovin päivämäärän, jolloin voisimme käydä katsomassa pentua.

Kun lopulta kävimme katsomassa pentua olin aivan myyty..<3 Pieni, ruttuinen kasa rakkautta sisarustensa keskellä <3

Miisu syö siskon korvaa

Se oli sitten siinä. Olin myyty. Koukussa. Halusin pennun itselleni. Pennun näkemisen jälkeen odotimme vielä 4 viikkoa, että saimme sen itsellemme. Kun kaarsimme kasvattajan pihaan hakemaan pentua, oli sateinen marraskuinen aamupäivä, isänpäivä.

Siitä lähtien kaikki kotona oli kuin uutta. Vietin J:n kanssa vuorotellen pennun, Miisun, kanssa ensimmäiset kaksi viikkoa kotoa, jonka jälkeen totuteltiin yksin olemiseen.

Miisu onnistui sulattamaan meidän molempien sydämet. Haluttiin koko ajan vain olla ja touhuta Miisun kanssa, niin kuin tietty kuuluukin. Miisu oli pentuna joko todella kiltti sylivauva tai sitten terävähampainen riiviö. Onneksi yleensä vain ensimmäistä. Mitään sen suurempia tuhoja Miisu ei missään vaiheessa tehnyt. Yhdessä tuolissa on muistona vauvahampaiden jäljet ja yhdet kengät päätyivät roskakoriin.

Kun Miisu oli noin 4-5 kuukauden ikäinen, niin siitä alkoi lähteä karvoja. Eikä mitenkään normaalisti niin kuin karvanlähdön aikana, vaan läikittäin. Käytettiin sitä eläinlääkärillä ja saatiin diagnoosiksi sikaripunkki ja siihen liuosmaista lääkettä. Joka ei auttanut sitten yhtään.  Vietiin Miisua sitten uudestaan lääkäriin kun läikät vaan lisääntyivät ja saatiin sama diagnoosi, mutta eri lääkkeet. Hirvittävän kalliit sellaiset, mutta ne onneksi auttoi.

Läikkiä siellä, läikkiä täällä..

Se sikaripunkki siis asuu yleensäkin koirien turkissa, eikä tartu muihin eläimiin tai ihmisiin, mutta jos ne lisääntyy liikaa niin sitten käy noin kuin Miisulle. Ja se oli siis ihan perinnöllinen juttu, eikä sitä tiedetty etukäteen.Ainoa, mikä mua pelottaa, on se, että se uusiutuu.. :(

Noh, kun päästiin tästä vaivasta eroon niin naapurin koira hyökkäsi Miisun päälle iltalenkillä.. Oli ihan sysipimeää, ja se naapurin koira oli irti tuossa lähimetsässä. Se omistaja ei saanut sitä kutsumalla luokseen, eikä me taas nähty kun se juoksi suoraan Miisuun kiinni. Onneksi selvittiin lähinnä säikähdyksellä, muutamalla hampaan jäljellä ja antibioottikuurilla. En kyllä koskaan tuu unohtaan sitä kauhua mitä tunsin kun kuulin Miisun hätähuudot enkä nähnyt mitään. Hyih..

Nyt kaikki on kuitenkin mennyt hyvin ja Miisusta on kasvanut ihana, nuori, terve koira <3 En osaisi kuvitellakaan enää elämää ilman sitä. Se on ihmisrakas (väliksi vähän liiankin), tulee toimeen muiden koirien kanssa, röhisee aamulla vieressä, odottaa töistä kotiin, rakastaa ehdoitta. Niin kuin mekin rakastetaan sitä <3 Ja se on myös hurmannut kaikki "isovanhemmat", on ihanaa tietää, että aina tarpeen tullen sillä on paikka, minne mennä (:

Miisu on sellainen nautiskelija, joten se sopii tähän porukkaan ihan mainiosti <3 Ihana rotu, ihana luonne, ja kaukana taistelukoirasta.

Palaillaan
x

Paluu menneisyyteen ja katsaus toiveikkaaseen tulevaisuuteen

Tän postauksen aloittaminenkin tuntuu vaikealta, mutta pakko se on myöntää. Olen taas onnistunut jojoilussa. Ylöspäin. En voi syyttää muuta kuin kolottavaa karkkihammasta ja pikku hiljaa tapahtunutta painon nousua, mutta ylhäällä se vaa'an lukema taas on.

Johtuu ehkä siitä, että kesä on mennyt kosteissa merkeissä enkä edes muista koska oon viimeksi kunnolla urheillut. Mutta nyt ajattelin taas aloittaa liikkumisen ja syömisten seurailun = muun muassa karkkilakon, joten päätin herättää myös blogin henkiin! Tiedän, että vaikeita aikoja tulee olemaan, mutta ehkä kirjoittaminen saa tsemppaamaan!

Muuten mun vuoteen (hirveetä kun onkin kauan siitä kun kirjoittelin! Lopetin sen varmaan samaan aikaan kuin "laihduttamisen", en vaan löytänyt enää mistä kirjoittaa. Tai en kehdannut myöntää sitä, että vaan möllötin sohvalla.) on mahtunut hirveästi kaikenlaista! Suurimpina muutoksina mainittakoon, että hankittiin ihana pieni hauvavauva, Miisu <3

Nyt siitäkin vaan on jo niin kauan, että Miisu täyttää vajaan 2 vk päästä vuoden! Miisu on siis staffordshirenbullterrieri narttu, ja maailman ihanin tapaus <3 Varmasti postaan Miisusta vielä ihan oman jutun näin synttärifiiliksissä (:

Toinen iso juttu! Mentiin kihloihin J:n kanssa viime joulukuussa! <3 J kosi ihan yllättäen ja olin ihan myyty <3 Niin kuin oon ollut jo monta vuotta..<3 Siitäkin lisää myöhemmin (:

No niin. Siinä siis pikaisimmat kuulumiset, ennen kuin suuntaan salille. Fiilikset on vähän ristiriitaiset, koska en tosiaan ole käynyt siellä piiiiitkään aikaan, tuntuu jotenkin turhauttavalta aloittaa "alusta" ja taas toisaalta hyvältä kohdata uudetvanhat haasteet. Joten ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja

Palaillaan!

x

Kesä, aurinko ja ulkoilua

Hip hei hurraa, kesä on ihanaa<3 Rakastan aurinkoa ja lenkkejä lintujen laulaessa. Tässä meidän lähellä on aivan ihana mökkialue, en tiedä mikä se oikeasti on mutta siellä on vieri vieressä pikkuruisia kesämökkejä ja kasvimaita, ihastuttava paikka. Siellä on niin ihana kuljeskella ja eilen näin siellä peurankin. Ei taas uskoisi asuvansa pk-seudulla (:

Pk-seudusta puheen ollen, tänään tulee tasan vuosi siitä kun muutin tänne. Aika menee hirmu nopsasti :o Hyvin oon sopeutunut, oppinut vähän jopa liikkumaankin täällä. Toisinaan kaipaisi enemmän "omaa rauhaa" ja sitä helppoutta mikä Tampereella asuessa oli, kun kaikki löytyi kulman takaa. Täällä kaikki löytyy bussimatkan takaa.

Nyt kun tosiaan on näin kesäistä ei viitsisi olla sisätiloissa salilla ollenkaan. Oon viimeksi käynyt salilla melkein kaksi viikkoa sitten, ei vaan viitsi lähteä sinne kuumuuteen. Toisaalta ahdistaa tämä menemättömyys, mutta tuntuu ettei aikaa riitä. Sinne pitäisi kuitenkin mennä aamusta ja aamu on ainoa aika kun voin ottaa aurinkoa, en halua olla kalkkilaivan kapteeni koko kesää.. Oon siis tietoisesti antanut itseni olla höllemmällä, nauttia enemmän. Esimerkiksi sunnuntaina grillailtiin anoppilassa ja käytiin moottoripyörillä jätskillä Siurossa sellaisessa ihanassa siltakahvilassa. Ja tällaista elämän pitäisi mun mielestä ollakin. Nauttimista. Ei mikään ihmekään että nautintoja kaipaa, kun on koko alkuvuoden noudattanut tiukkaa dieettiä, välillä kaipaa lepoa.

Tänään aion nauttia myös töissä, vihdoinkin saa jotain uutta kivaa omaankin tukkaan! Eihän tää olekaan tässä taas rehottanut kuin kolme kuukautta. Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja silleen.

Olipas päämäärätön postaus. Pointtina nyt varmaan oli se, että elämästä ja sen kaikista puolista kuuluu nauttia, ei saa olla itselleen liian ankara. Jokainen kyllä tietää missä omat rajat kulkee (: Tässä teille vielä pieni muutos kuva, ensimmäinen otettu 2.6.2012 ja toinen 30.5.2013. Kyllä sitä voi kai sanoa että jotain on tapahtunut. Vieläkin olisi pitkä matka edessä, mutta tiukalla dieetillä kerkiää sitten olemaan talvellakin. Nyt suunnaksi parvekkeen aurinko, myöhemmin työpaikka. Aurinkoista päivää!

Pitkä hiljaiselo ja megapostaus!

Heippa, täällä taas!

Enpäs edes muista koska on tullut kirjoiteltua viimeksi, on ollut niin paljon kaiken näköistä muuta oheistoimintaa. Viime viikko oli mun BC:hen kuuluva lepoviikko (3-4 täyslepoa), johon sisältyi myös tankkaus. Noh, otin tuon viikon viime viikolle, koska oltiin pidennetyllä viikonloppureissulla Hollannissa!

Hollantiin lähdettiin vaikeuksien kautta torstaina (meidän lentokenttätaksi meinasi ajaa kolarin, yksi seurueen jäsen "ei saa juoda enempää tai ette kukaan pääse koneeseen" (oli juonut 2 olutta) ja yhdellä jäsenellä oli ongelmia lippujen kanssa). Saavuttiin hyvin pilviseen ja sateiseen Hollantiin neljän aikoihin paikallista aikaa ja otettiin kallis lentokenttätaksi meidän hotellille. Hotelli oli aikas pieni ja nuhjuinen, mutta ihan hyvin me siellä viihdyttiin. Hotellihuone oli pieni, suihku tiputti jatkuvasti vettä, huoneeseen piti kiivetä kaksi kerrosta tappavan jyrkkiä portaita ja patteri vuosi, MUTTA sänky oli aivan ihana, ja sehän oli pääasia ;D

Siellä me sitten eleltiin Amsterdamissa neljä päivää, syöden ja juoden vähän liiankin hyvin (tankkauspäivästä tuli neljän päivän tankkaus kun ei vaan osannut lopettaa), shoppaillen ja perus turisteillen (museoita kiertäen ym.). Käveltyä ainakin tuli tosi tosi paljon. Hauskaa oli ja lähtisin uudestaan koska vaan. Ainoana miinuksena tosiaan nuo säät, vettä tuli joka päivä ja oli pirun kylmä!! Mullakin oli vaan yksi huppari mukana..

Lentokentällä

Maittavaa lentokoneruokaa?

Hotellihuone

Tappoportaita!

Kaupassa käynti oli HALPAA! 12-pack kokista, 5 breezeriä, kaksi pussia karkkia, sipsiä ja rizzloja=14 €

Hengailua Osis-kaiuttimien kanssa aamusta

Katukuvaa hotellin lähettyviltä, oltiin aika kaukana keskustasta

Vahamuseo

Maailman söpöimpiä kortsuja

Hotellihuonehengausta

OI NAM <3

Siinäpä vähän joitain kuvia reissun varrelta (: Amsterdam oli kyllä kiva kaupunki, vaikka tosi sokkeloinen ja loppujen lopuksi ei mikään kovin iso alue keskustaltaan. Toivottavasti saadaan pian varattua matka loppukesälle, matkustelu on kivaa (: Vaikka rahaa palaa niin että tilit menee miinukselle.

~

Viime viikon treenailut jäi tuon reissun takia kahteen salikertaan. Tällä viikolla en oo saanut aikaiseksi sitäkään vähää! Jotenkin ei vaan jaksa nousta aamulla sängystä, ruotuun palaaminen on vaikeaa.. Ja kun on kesä niin haluaisi syödä kaikkea ihanaa. Mutta ilmeisesti en osaa pysyä kohtuudessa.. Yritetään nyt edes juhannukseen asti näin tiukasti.

Siirryin takaisin SD:n ruokavalioon, koska BC:n ruokavaliolla + liikunnalla mun painossa,mitoissa tai kuvissa ei tapahtunut minkäänlaista muutosta kuudessa viikossa paitsi ehkä ylöspäin. Turhauttaa!! Lisäksi en saa tehtyä lenkkejä..Olin eilen illalla menossa lenkille töiden jälkeen, pääsin ehkä 500 metrin päähän kun ilmeisesti penikat ilmoittelu olemassa olostaan, ei muuta kun itku silmässä takaisin kotiin ja tänään aamulla sama homma.. Kyllä nyt vastustaa tää treenaus.. :< Vinkkejä noiden penikoiden kanssa? Tai treenimotivaation löytämisen?

Näihin tunnelmiin,
Tanja

Hyvä päivä!

Ihanaa helatorstaita!

On kyllä ollut aivan huippu vapaapäivä, kerrankin. Ensinnäkin, eilen oli viimeinen koulupäivä ja viimeinen tentti tälle keväälle. Kyseessä oli matikantentti ja olin siitä ihan paniikissa, koska mulla oli sen Teneriffan reissun takia jäänyt monta oleellista tuntia käymättä.. Yhtäkkiä naamalle heitettiin diskonttaus ja korkolaskut ja meitsi oli ihan että wtf.. Ja kuten yleensä, lukemaan piti alkaa viime viikolla, eli hyvissä ajoin, mutta lukeminen jäikin ainoastaan viimeiseen iltaan. Eilen sitten hikoilin aamupäivän siellä tentissä ja tänään aamulla kävin katsomassa, joko tulokset olisi tulleet näkyville. Ja meinasin pudota penkiltä! Sain 5, siis minä 5, talousmatikasta?! :D Olis tehnyt mieli pomppia onnesta!

Muita ilon aiheita: nukuin tänään pitkään, melkein yhteentoista asti. Siitä sitten pomppasin pystyyn ja lähdin aamulenkille tuonne metsään pururadoille. Ihana metsän tuoksu, lintujen laulua, aurinkoa.. <3 Tuli hyvä fiilis (: Sitten rakkausaamupalarahkaa naamaan, J:n herättelyä ja salille lähtö. Olin ajatellut, että sali olisi suhteellisen tyhjä kun on helatorstai. Mutta mitä vielä! Se oli ihan täynnä porukkaa. Ei siellä mahtunut siis tekemään noita BC treenejä, joten ajattelin että "hitto, minähän vetäsen sitten ulkotreenin tuossa kaikkien keskellä!" ja niinpä sitten tein! Vähän vielä lisäksi vatsoja ja käsiä ja treeni oli done. Sitten lähdinkin ulos ja huomasin että täällä on t-paita keli ja koivuissa hiirenkorvia! Lisäksi J ehdotti, että lähdettäisiin ajelemaan tuolla pyörällä. Mun eka kerta kyydissä! Oli ihan sika pelottavaa ja ihanaa yhtä aikaa (: 

Kaikista suurin ilon aihe kuitenkin tänään oli vaaka!! 58,1 kg! Eli paino on VIHDOIN oikeasti laskusuuntainen! Vaikkakin säälittävät 100 grammaa siitä mitä paino on tässä alhaisimmillaan käväissyt, niin olisin voinut pomppia onnesta. Taas. Ja peilistä ennen aamulenkkiä näytti tältä:

Onko mahdollista että maharöllykkä kertymät järjestäytyy alla olevien säälittävien lihasten mukaan? Tällaisia fiksuja pohdintoja torstaille.. :D Tulipas sekavaa hehkutusta, oon vaan niin onnellinen, toivottavasti tekin ootte!