sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Täällä taas!

Sunnuntai ja matkalaukussa ei edelleenkään ole tavaran tavaraa, hups. Lauantai meni ensin töissä (oli ihan hirmu kiirus päivä, kerkesin pitämään tasan sen 15 minuutin ruokatauon ja muuten sai kyllä juosta paikasta toiseen. Toisaalta työpäivä ainakin kului siivillä, kivoja asiakkaita ja kivoja hiusmuutoksia!) ja sitten kotona. Porukat haki töistä, sitten tultiin kotio kahvittelemaan ja syömään proteiinipatukoita, sitten kohti citymarketin uumenia. Porukoiden kanssa jopa ruokakaupasta tarttuu ihan ihme tavaroita mukaan :D sen jälkeen tultiin takaisin kämpille ja alettiin laittelemaan äiteen tukkaa uuteen uskoon pääsiäiseksi, tyytyväisiä "asiakkaita" tuli myös kotikampaamosta ;)

Illalla vuokrattiin makuuni24.fi:stä Kohta18 kun sitä on kehuttu niin paljon (tai siis sehän sai paljon niitä Jusseja, Venloja mitä niitä nyt elokuville jaetaan?). Elokuva ei sinänsä herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen, ihan katsottava mutten kyllä välttämättä uusiks katselis kovin montaa kertaa. MUTTA arvatkaapas mitä tein elokuvan aikana? Söin KARKKIAH<3 Oli niiiiiiiiiiiin hyviä että. Syötiin niitä meidän laivanameja jotka näytti siis tältä:
Mutta joo, taivaallisia kolmen kuukauden jälkeen!<3 Enkä tajua miten pitkään dietanneilla ihmisillä tulee tunne "söin pari ja ei ne ees ollut hyviä" tai "söin yhen ja alkoi oksettaa" kun  mun olo oli lähinnä "Omnomnom<3" :D

Tänään noustiin äiten ja iskän kanssa 6.30 lenkille, ei siis oltu sovittu mitn etukäteen, en vaan saanut unta enää niin nousin ja sit äitekin sattu herään ja lähettiin aamulenkille. Käveltiin joku 45 min. Sitten keiteltiin kahvia ja puuroa ja hengailtiin siihen asti että kello tuli 12, että päästiin kaupoilla vähän ostostelemaan. Äiti on ihana. Se osti mulle pinkit housut ja sitten tällaisiä ihanuuksia:

Eli vihdoin mulla on treenikengät! Oli kummallista kun Smithissä ei jalat luistanut eikä juoksumatosta tullut reikiä sukkiin :D Huippua!

Ehkä mä nyt pian alan sitten myös pakkaamaan. Ja tekemään huomisen ruotsin palautustehtävää. Viimeinen koulupv! Sitten mun loma alkaa! Aaaaaaa! Oon niin fiiliksissä!

Nyt sulattelemaan mansikoita, appiukko tuli kylään ja niille tarjotaan J:n synttärikakkua, mulle luvassa manssui ja proteiinipatukkaa, hah (:<3

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Viikon liikkumiset ja ostossaldo

Onpas ollut toiminnan täyteinen aamupäivä! Päätettiin eilen J:n kanssa, että tänään on siivouspv kun porukat kerta tulee huomenna, eli oon aamulla herännyt lenkille, pessyt pari koneellista pyykkiä, tiskannut ja järjestänyt keittiöön tilaa et saan meille kohta järjestettyä kahvihetken. Sitten kävin Helsingissä ostoksilla (toki kerkesin kiertää vain H&M ja Cubuksen koska äite soitti tietty just siellä) ja tukussa hakemassa hiustenlaitto juttuja äiten varalle (: Hairmailissa pääsinkin sitten ihan ylelliseen seuraan kun Adam Lambert päätti poiketa ostoksille ;D Oli muuten niin pipo silmillä ja aurinkolasit sisälläkin että (: Mutta ymmärtäähän sen. Tulee aina jotenkin outo olo kun törmää noin isoihin julkkiksiin, vaikka ihmisiähän nekin on niin silti.

Kaupasta lähti mukaan ihan peruspaitoja ja sitten kahdet shortsit, ei tarvii olla pitkillä housuilla koko lomaviikkoa, hah.

Ai niin.. ja kengät. En saisi ostaa enää enempää kenkiä. Mutta kun ne oli niin halvat.... Ei kun oikeasti, vain kympin!

Tukusta sitten ostelin kaikenlaisia värejä ja jauheita mitä tuun tarvitsemaan ;) Uudet saksetkin oli hakusessa, mutta valikoima ei ollut mikään paras joten jätin ostamatta tällä reissulla.

Bikini ostokset taas siirtyi lauantaille, äiti lupasi sponssata<3

Sitten se tän viikon liikuntapuoli!
Ma: Kuntosali
Ti: Aamulenkki 30 min + kuntosali
Ke: Kuntosali
To: Aamulenkki 30 min + kuntosali
Pe: Aamulenkki 45 min (tää on vähän niiko lepo :D)
Lauantaista tulee tulemaan lepo ja sunnuntaina vielä yritetään sit keretä salille pakkausten lomassa (:

Huh huh, saas nähdä kuinka paljon loman aikana tulee lipsuttua liikkumisista, salilla kun ei ainakaan voi käydä. Mutta oon sopinut itseni kanssa, että en aio stressata siellä mistään! Yksi viikko ei mun maailmaani kaada ja kesään on vielä aikaa loman jälkeenkin ;)

Ihanaa viikonloppua, toivottavasti siitä tulee yhtä hyvä kuin mulla! <3

torstai 21. maaliskuuta 2013

Pakkausahdistus!

Totesin aamulla herätessäni, että mulla on enää 4 päivää aikaa pakata. Enkä ole edes aloittanut, hyvä kun tiedän missä matkalaukku sijaitsee tällä hetkellä. Näistä neljästä päivästä oon tän päivän kokonaan töissä, lauantain töissä ja sitten illalla meille tulee vieraita. Äite, iskä ja veli tulee kylään la-su!<3 Ihanaa että tulevat, ne käy täällä niin harvoin (muka pitkä matka, 400 km, ja justhan mekin käytiin jouluna niillä kylässä.. Ei siis nähdä liian usein :<) Mutta siis pointti oli, että ei pakkausta silloinkaan. Tästä tulee vielä katastrofi :D

Seuraava pakkausmurhe on se, että mitä pitää pakata mukaan?? Mitä tavaroita tarvii n. 20-25 asteen lämmössä, jossa yöt on kuitenkin viileämpiä? Lisäksi pitää muistaa ostaa ainakin matkavatsalääkkeitä ja aurinkorasvaa. Ja uudet aurinkolasit. Ja bikinit. Nää olkoon mun huomisen vapaapäivän missioita :D Yksi tuleva ongelma on myös se, miten tavarat tulee mahtumaan. Oon nimittäin ihan surkea pakkaaja. Pakkaan aina kaikkea turhaa, kaikkea liikaa ja unohtelen asioita. Lisäksi en tiedä mitä kenkiä pakkaan! Kun ei mulla ole tällä hetkellä edes balleriinoja saatika mitään sandaaleja niin kai nekin sit pitää ostaa.. Ainakin valmistaudun kesään :P

Totesin myös tossa sovitellessani vanhoja bikineitä aamulla, et testaanpas noi viime kesän shortsit ja hameetkin et mitkä otan mukaan.. Ja arvatkaa mitä kävi :D
Hieno asento, mut muuten ois tippunut lattialle!

Jep. Eli mitkään ei enää "mahtunut päälle" :D Eli nyt oon menossa viikoksi rannalle ilman shortseja ja hameita. Ei kuulosta kauheen suunnitelmalta :D Ainakin jotain muutoksia on vissiin tapahtunut, hah. Noi vaan sattui olemaan yks mun luottovaatekappale. Hyvä syy lähteä huomenna metsästämään uusia ;)

Mutta sellaista tähän torstaihin, nyt jatkan aamupalan mussutusta.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

7 päivää!

Oi mikä keväinen tiistai täällä pk-seudulla onkaan, aurinko paistaa ja pakkasta on varmaan alle kymmenen astetta! Eilinen lumisade sai taas ajattelemaan ettei se tuu koskaan mutta pikku hiljaa!

Pikku hiljaa on laskenut myös mun paino, tänään aamulla (UNOHDIN, oikeasti miten voikin unohtaa, eilen käydä vaa'alla joten tein sen vasta tänään) -0,9 kg!! JES! Tää tuntuu entistä mahtavammalta, koska lauantaina olin vähän keilailemassa J:n ja ihanan ystäväni M:n kanssa joka oli Vaasasta asti matkustanut tänne. Siinä keilatessa nautittiin yhdet siiderit ja sen jälkeen Virgin Oilissa vielä toiset (+ kana-ceasar salaattia). Oli muuten pahaa salaattia.. :P

Lisäksi viime viikon treenit oli vähän miten oli, esim. tein vain kolme puolen tunnin aerobista (tekosyynä pakkanen ja väsymys) ja sunnuntain salitreeni oli kuin unessa kulkemista. Nyt oon kuitenkin taas virtaa täynnä! Tänään pitäisi vielä mennä käymässä salilla ja sitten loppu illaksi töihin. Töitä kyllä tällä viikolla onkin taas joka pv, puuh. Tuleepahan ainakin rahaa.

PS. 7 päivän päästä lennän kohti aurinkoa!! <3

Vielä jotain kuvia viime viikosta (:


Ihana, ihana neonpinkki paitatuttavuus<3

Bowling ja kännykkälaatu. J<3

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Maanantai

Noh, eihän se vaaka mitään muutosta näyttänyt, +/- 0 kg edellisviikosta. Toki tässä vaiheessa voisin olla miss optimistinen ja todeta että naistenvaivat turvottaa ;D Mutta hei, ainakaan ei oo paino noussut viime viikosta (:

Näihin tunnelmiin ja kohti koulua!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ihana vapaa sunnuntai

Viikko mennyt taas nopeasti ohi. Oon ollut joka ilta paitsi torstaina töissä, eli kotona vasta ysin jälkeen niin ei oo kirjoitteluun ollut aikaa. Töissä se muutto oli kyllä ihan kaaos. Meillä oli asiakkaita listoilla eikä mitään käsitystä missä asiakkaat palvellaan, vettä ei tullut ja kaikki työvälineet oli pakattuina pahvilaatikoihin mihin sattuu. Ei paljoa naurattanut! Muuton lisäksi meillä on ollut tää viikko pienoinen työvoimapula, minkä vuoksi oon ollut yksin siellä illoissa, eli palvellut asiakkaita ja juossut samalla myymälän puolella ja puhelimessa. On kyllä uni maittanut öisin!
Työkaaoksen lisäksi meillä kaatuu koulussa deadlinet päälle (joo oma vika kun ei oo ajoissa hoitanut), joten oi loma, tulet tarpeeseen! 2 viikkoa pitää jaksaa vielä painaa.

Ruokavaliossa EI oo tullut lipsumisia! (: Vaikka eilenkin kyllä haistelin J:n irtokarkkeja himoiten,ah, ne suorastaan huusi mun nimeä! Mutta enpäs vaan syönytkään ja tänään oli hyvä mieli (: Saatiin tänään appiukolta Lontoon tuliaisiksi Harrodsin cupcakeja, enkä saa syödä niitäkään, mutta oli kuulemma hyviä! :D

Treeniä on tällä viikolla ollut seuraavasti:
Ma: lepo
Ti: aamulenkki 45 min + sali
Ke: aamulenkki 45 min + sali
To: aamulenkki 45 min + sali
Pe: lepo
La: sali
Su: aamulenkki 45 min + sali

Nousin tänään auringonpaisteeseen ennen yhdeksää (ja ennen herätyskelloa) ja lähdin lenkille, sitten vähän aamupalaa nassuun ja saleilemaan. Oon nyt parina päivänä ollut jopa siellä vapaapainopuolella! ;) Eikä oo niin pelottavaa. Oon vaan vähän säälittävä näky 5 kg painojeni kanssa kun vieressä isot miehet nostaa 100 kg painojansa :D Salin jälkeen mentiin sitten sinne appiukkolaan ja sieltä käymään itiksessä. Halusin käydä siellä koska sinne avattiin New Yorker viime viikolla mutta olis voinut jättää väliin! Liike oli AIVAN täynnä ihmisiä.. Enkä löytänyt biksuja. Mutta ostin sentään jotakin pientä (:

Huomenna olisi taas punnitusaamu, katsotaan aamulla kuinka tytön käy :P

Vielä kuvia ja tarinoita viikon varrelta!


Pienen pieni osa muuttolaatikoista töistä, yritäppä löytää tuolta jtn myytävää!
Muistaakseni torstaina ennen salitreeniä
Junaa odotellessa! Olin menossa töihin, aurinko paistoi ja mansikat oli nannaa<3


J on ollut tällä viikolla aivan poikkeuksellisen ihana rakkauspakkaus. Alkuviikosta se oli etsinyt netistä proteiinimuffinssi ohjeen ja leiponut niitä mulle! Ja oli aivan älyttömän ihania hyvän omantunnon herkkuja..<3 Sisälsi proteiinipatukkaa, banaania ja puddingia (:
Lisäksi perjantaina kun tulin ultraväsyneenä töistä kotiin, niin mua odotti keittiössä naistenpäivä yllätys! Ihania ihania ihania valkoisia ja vaaleanpunaisia ruusuja sydämillä koristeltuna ja uusin FIT-lehti! Ihana mies, joka ajattelee mun parasta<3

Torstain välipala: mansikkaa, pähkinää ja protskumuffinsseja kahvin kera<3

Paras naistenpäivä yllätys<3

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Who Am I?

Huuh, jaksoin kuin jaksoinkin käydä tarpomassa aamulenkin tuolla lumisohjossa, ja hyvä mieli jäi!

Ajattelin tässä aamupuuroa syödessäni, että voisin tehdä lyhyen postauksen siitä, kuka mä oikeastaan olen. Elikkäs, oon pian 22-vuotias nainen ja muutin tänne Espooseen viime kesäkuussa asumaan mun poikakaverin (minkä ikäisenä miestä aletaan kutsua miesystäväksi? :D) J:n luokse. Sitä ennen majailin pari vuotta Tampereella mun ihka ensimmäisessä "omassa" asunnossa. J on maailman ihanin mies, ollaan seurusteltu kesäkuussa virallisesti 2 vuotta (: <3

Opiskelen tällä hetkellä ensimmäistä vuotta liiketaloutta Laureassa ja teen siinä sivussa parturi-kampaajan hommia. Tää tarkoittaa siis sitä, että oon koululla 3-5 päivänä ja töissä 3-6 päivänä viikosta. Työt painottuu iltoihin ja lauantaille, eli siis mun vapaa-aika on todella olematonta ja viikon ainoa vapaapäivä yleensä sunnuntai.. Rahaa on kuitenkin saatava, plus mun työ on yleensä ihanaa (: Paitsi jos on huono päivä.

Mä olen aina ollut nautiskelija luonne. Tykkään juoda rauhassa aamukahvia parvekkeella auringon paistaessa, loikoilla sohvalla, napostella herkkuja, kuunnella hyvää musiikkia. Ehkä tästä johtuen
aloitin tässä alkuvuonna elämäntaparemontin äitini (<3) innoittamana, joka joululomalla alkoi puhua, että aikoo osallistua Fitfarmin In Shape -nettivalmennukseen, halunaan siis kasvattaa lihasmassaa. Mulla on teräsäiti (: Kuitenkin tästä innostuneena aloin itsekin tutkia noita Fitfarmin sivuja, ja löysin sieltä Superdieetti valmennuksen. Ostin valmennuksen itselleni samana päivänän kuin se alkoi, joten oma aloitus oli vähän..sinne päin :D Nyt ollaankin koko alkuvuosi menty Fitfarmin opeilla ruokavalion ja osittain liikkumisenkin suhteen. (En vaan pysty vielä menemään vapaapainopuolelle salilla niiden isojen kehonrakentajien kanssa! Teen mieluummin laitteilla ja sovellan treeniohjeita (: )

Elämä on tällä hetkellä aika kiireistä. Meillä on koulussa menossa ties minkälaista projektia, ja välillä tuntuu että kaikki kaatuu sen suhteen niskaan. Lisäksi mulla on tällä hetkellä ääneenlausumattomista syistä todella paljon työvuoroja töissä, mihin osaltaan vaikuttaa se, että meillä on pienimuotoinen muutto menossa työrintamalla. Eli koko pulju on täynnä pahvilaatikoita. Tee siellä sitten töitä. Tähän kaikkeen oon yrittänyt sitten mahduttaa mun treenit. Joista on kyllä tullut pelastus suurimpaan osaan mun päivistä, kun pääsee purkamaan kaiken sen stressin mitä tää tilanne aiheuttaa! Joskus käy kuitenkin sääli J:tä, kun kyllä mä siihenkin kiukkuani puran, vaikkei se raukkaparka oo tehnyt mitään (: Ja hassuinta on, että haluaisin sen vähän yhteisen ajan mitä meillä on, niin viettää sen kainalossa, enkä nipottaa tiskeistä.Onneksi kuitenkin päästään tasan kolmen viikon päästä sinne Puerto de la cruziin! Voi että mä toivon, että siellä paistaa koko sen viikon aurinko! Saisi rentoutua kunnolla ja unohtaa kaiken arkisen. Sitä odotellessa.

Noh, siinäpä jotain informaatiota mun tän hetkisestä tilasta. Nyt on aamupuurot vedelty nassukkaan ja pian aion suunnata bussipysäkille ja siitä sitten salille. Salin jälkeen tänään ohjelmassa koulua (talousmatikkaa..) ja sen jälkeen töitä iltaan saakka.

Kuulumisiin!


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Maanantai punnitus

Tidints tidints tidints! -0,9 kg, oon ihan aikataulussaa! (:

Tiedän, että tää on nyt sitä kertymää mitä tuli tankkauspäivänä mutta silti oon niin HAPPY! Edes toi ulkona oleva pakkanen ei haittaa! Tästä on hyvä jatkella maanantain lepopäivää.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Yhteenveto viikosta

Ensimmäinen viikko Extraa takana (: Huomenaamulla sitten punnitsen itseäni ja katsotaan onko mitään tapahtunut. Tavoitteena tosiaan olisi se 4,8 kg pois, eli jos pystyisin siihen tän kuuden viikon aikana niin se tarkoittaisi, että pitäisi saada 800 grammaa pois joka viikko. Kuulostaa aika paljolta omaan korvaan, mutta yrittää voi ;D

Tällä viikolla on ollut ihan hyviä treenejä, eilen olin niiiiiin kipeä illalla, etten meinannut päästä kävelemään! Mutta siis:

Maanantai: aamulenkki 45 min + kuntosali
Tiistai: aamulenkki 45 min + Extran kotitreeni
Keskiviikko: aamulenkki 45 min + kuntosali
Torstai: kuntosali
Perjantai: "aamulenkki" 45 min + Extran kotitreeni
Lauantai: kuntosali
Sunnuntai: Lepo + pikasali ;P

Oli kyllä ihana lauantaiaamu. Noustiin kerrankin ajoissa rakkauspakkauksen kanssa (siinä kuuden jälkeen), juotiin yhdessä aamukahvia ja sitten lähdettiin kuntoilemaan ja oltiin juomassa päiväkahvia Kan Cafeessa jo yhdeltätoista! Aurinkopaistoi ja oli ihana olo (:

Sitten pitikin mennä töihin ja siellä ilmapiiri oli veitsellä leikattavissa.. Kuitenkin työpäivästäkin selvittiin kunnialla.

Mutta sitten jotain ILOISTA! Varattiin kolmen viikon päähän lomamatka! Lähdetään viikoksi pakoon arkea Puerto de la cruziin<3 En malta odottaa!!

Sunnuntaina salilla

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Goodbye februari, welcome march!

Maaliskuu, askeleen lähempänä kevättä, lähestyviä aurinkoranta- ja terassikelejä! Aamulenkin sai taas tehdä auringon paistaessa, vaikka loppuajasta alkoikin joku ihan ihme lumipyry, joka oli ohi yhtä äkkiä kuin alkoikin. Ja ihanan lämmintä! Silti on taas jotenkin tullut sellainen olo, että aamuisin on vaikea nousta. Lenkin jälkeinen tunne on ihana, mutta se, että saa itsensä liikkeelle on välillä ylitse pääsemätöntä. Eilenkin aamulla kellon soidessa neljättä kertaa sänky voitti.. Ja illalla oli kamala morkkis. Ei se oo sen arvoista, että kannattaa pahoittaa mielensä. Ja jos sinne ei mene, niin tuloksiakaan on sitten turha odotella (:

Mutta tiedättekös,siitä on sunnuntaina tasan 2 kk kun oon viimeksi syönyt karkkia. 2 kuukautta!  Tuntuu ikuisuudelta ilman kolapulloja, suklaanappeja, tuttifrutteja ynnä muita ihanuuksia. Oon kuitenkin huomannut, että esimerkiksi tällä viikolla en oo himoinnut karkkia oikeastaan ollenkaan. Paitsi eilen kaupassa salin jälkeen, ruokaväli pikkuisen venähti töiden ja treenin takia (:

Oon tästä karkittomuudesta ihan käsittämättömän ylpeä, en oo sortunut kertaakaan vaikka muun muassa keittiön yläkaappi näyttää joulun jäljiltä tältä:


Muutama suklaarasia..
Kaikkien näiden lisäksi löytyy myös muita jemmoja, joissa on muun muassa uuden vuoden laivatuliaisia, joihin en oo voinut koskea. En oo kertaakaan edes käynyt noilla jemmoilla katsomassa heikkoina hetkinä. Tähän varmaan auttaa se, että oon tässä lähiaikoina tykästynyt MAITORAHKAAN. Oikeasti, säälittävää :D

Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tää Extran aamupala..<3 En osaa päättää kumpi on parempaa, SD:n vai Extran aamupala.Mmmm<3

Aamupuuro
Odotan usein jo edellisenä päivänä seuraavaa aamua ja sitä, että saisin syödä aamupalaa :D Aina se vaan loppuu liian nopeasti. En ymmärrä millä joistain tuntuu, että aamupala olisi valtava..Ehkä oon paljokas ;)



Vielä pikkuisen asiaa ihmisten reaktioista.
Viime viikolla pisti oikein kunnolla pitkästä aikaa ärsyttämään ihmisten asenteet. "Miks,yritätsä niiku pudottaa painoa?" Asenne, joka tuomitsee koko touhun humpuukiksi ja epäonnistuneeksi. Ei, en yritä vain pudottaa painoa. Yritän saavuttaa elämäntapamuutosta, jonka seurauksena paino toivottavasti tippuu. "Mä oonki miettiny et sä aina napostelet jotain." Aina napostelen jotain?? Syön terveellistä ruokaa säännöllisin väliajoin. "Ota nyt vähän, ei siihen kuole." Enkä ota. Siitä alkaa lipsumisien kierre, ja mä oon ihan hyvä näinkin. "Oot tylsää seuraa, kun et syö mitään." Syönpäs, omat eväät. "No, onko paino tippunut?" on kuitenkin ärsyttävin kysymys, kun sen kysyy aina sama ihminen ja joka päivä. Joo on, ainakin 5 kg eilisestä. Kyllä varmaan näkisit, jos jotain mullistavaa olisi tapahtunut.

Tuntuu, että ihmisten on välillä vaikea ymmärtää sitä, miten oon viimeaikoina syönyt. Miksi kannan monta purkkia omia eväitä, kun voitaisiin käydä ravintolassa syömässä. Miksi on niin tarkkaa syödä useammin kuin kerran 10 tunnin aikana. Miksi pitää syödä salaattia, eikö siihen kyllästy..
Välillä on huonoja päiviä, jolloin ei jaksaisi kuunnella ihmisten kuittailua yhtään. Antaisivat vaan kaikkien syödä niin kuin haluavat. Ei se ole heiltä pois, jos syön omaa ruokaa, omiin aikoihin.

Huh, olipas siinä. Loppuun kuitenkin vielä tän päivän ostoskassin tulos. Kävin Stockan Herkussa shoppailemassa, ja voi sitä ihanien ruokien määrää! Tässä kuitenkin loppujen lopuksi kassin sisältö:


 (Ps. Tapiola on todella monimutkainen paikka tällaiselle maalaiselle!)

 Herkullista perjantaita!